Kevätmaasto 29.4.2023
Lauantaina Rajaseudun ratsutilan pihalla kävi aikamoinen säpinä. Tallilla järjestettiin keväinen maastoretki, johon osallistui niin tallin omia ratsukoita, kuin ulkopuolisiakin. Vera oli saapunut sovittuun lähtöpisteeseen Xenan kanssa jo varttia vaille kaksitoista, ja kapusikin tamman selkään jo valmiiksi. Heidät oli määritetty letkan perän vetäjiksi, mikä sopi Veralle oikein hyvin. Pikkuhiljaa alakentän edelle alkoi valumaan myös muita ratsastajia ratsujensa kanssa. Ensin kentälle käveli Kata pilkukkaan Leia poninsa kanssa ja miltei heti heidän peräänsä tuli Ida innokkaan Mira ponin kanssa. Ponit selkeästi olivat tajunneet, että nyt tapahtuu jotain jännää, sillä molemmilla oli korvat tiukasti hörössä. Loput ratsukot saapuivatkin aika lailla samaan aikaan. Ilona oli saanut lainaponikseen Ryynen, joka oli rauhallinen oma itsensä, vaikkakin ympärillä tapahtui vaikka ja mitä. Jasminka ja Trina saapuivat tallista näyttävästi ja Trinan kiiltävä musta karva kiilsi kauniisti auringonvalossa. Vera tunnisti myös Marenin, jota hän oli aikaisemmin auttanut Bissen varusteiden valitsemisen kanssa. Saana talutti irlannincob tammaansa Tuirea ja jutteli samalla Aifricin kanssa iloisen oloisesti. Aifricin ratsu Sissi päästi hellän hirnahduksen ilmoille, ilmoittaen paikallaolostaan. Viimeisimpänä mutta ei suinkaan vähäisimpänä kentän eteen saapui Nelli vuokrahevosensa Airen kanssa. Nyt kun kaikki oli saapunut paikoilleen, oli aika järjestäytyä jonoon ja käydä läpi maastossa muistettavia asioita.
”Maastossa on tärkeää muistaa turvallisuus! Meitä on tänään paljon mukana, joten on tärkeää, että kaikki muistaa nämä seuraavat asiat maaston ajan”, Matti huudahti kuuluvalla äänellään ja pidätteli ruunikkoa oriaan paikoillaan.
”Ensinnäkin, jos missään vaiheessa maastoa tulee tilanne, että täytyy pysähtyä, huutakaa kovaan ääneen SEIS.” Vera katseli letkan perältä, kuinka kaikki osallistujat kuuntelivat hiljaa Matin sanomisia.
”Aina, kun on jotain asiaa, edessä ja takana olevat ratsastajat toistavat sanottavan asian taakse tai eteenpäin. Esimerkiksi, jos huudan että ravia, Nelli tässä mun takana huutaa sen taaksepäin ja seuraava myös taaksepäin ja niin edelleen, jotta kaikki varmasti kuulee tarvittavat asiat”, Matti selitti vakavalla ilmeellä.
”Ei ohitella jonossa, vaan pyritään pysymään omalla paikalla ja näin välttämään mahdollisia vaaratilanteita. Jos edellä menevä ratsukko menee mielestänne liian hitaasti, voi hitaammassa vauhdissa kysyä, jos paikanvaihto on mahdollista. Onko tähän mennessä kysyttävää?” Matti kysyi ja katseli valmiina olevia ratsukoita. Kenenkään käsi ei noussut ylös, joten Matti jatkoi:
”Viimeisenä, pitäkää hauskaa ja nauttikaa ihanasta kevätsäästä!”
Letka lähti liikenteeseen ja Veralla oli alkuun hieman hankaluuksia pidätellä Xenaa käynnissä. Tamma ei ennen ollut käynyt näin monen muun hevosen kanssa maastoilemassa ja olikin selkeästi hieman innostunut asiasta. Matka alakentältä metsäpolulle mentiin pitkälti pohkeenväistön ja ravin sekamuotoa poikittain, mutta pikkuhiljaa tamma hieman rauhoittui ja suostui kävelemään suoraan eteenpäin. Ilmeisesti ihan letkan edessä ratsastavalla Nellillä oli hieman sama ongelma, sillä Vera näki välillä perältä vilkaisuja kirjavan tamman temppuiluista. Onneksi Matti ratsasti edellä ja osasi neuvoa Nelliä tamman rauhoitteluun.
Ilma oli mitä parhain ja linnut laulelivat äänekkäästi metsän siimeksessä. Metsätie oli aika kivan kuivassa kunnossa ja pohja tuntui erittäin hyvältä, joten kun matkaa oli kulunut pari kymmentä minuuttia, edestäpäin kuului kuoromaisesti ”ravia”, ja ratsukot siirtyivät yhtäaikaisesti raviin. Xenan edessä ratsastavat poniratsukot menivät tamman mielestä turhan hitaasti ja tamma protestoikin vauhdin hitautta heittelemällä päätään. Vera pysyi rauhallisena ja pidätteli tammaansa normaaliin tapaan. Edessäpäin ravaava Tuire pärskähti kovaan ääneen, jonka seurauksena muutama muu hevonen liittyi pärskien joukkoon. Pian edestä kuuluikin jo käsky käyntiin ja ratsukot hidastivat vauhtiaan yksi kerrallaan.
Letka oli saapunut äänen perusteella Kulojoen pikkusillan luo. Vaikka joki ei tässä kohtaa virrannut läheskään yhtä kovaa kuin Leppäkosken kohdalla, kuului joen kohina silti aika pitkän matkan päähän. Matti oli ilmeisesti ylittänyt jo sillan, mutta letka oli pysähtynyt hetkellisesti. Jollakin oli ilmeisesti hieman ongelmia sillan ylityksessä, mutta Vera ei ehtinyt katsella eteenpäin, sillä hänellä oli kädet täynnä hommia Xenan paikalla pitämisessä. Ehkä tamma ei sittenkään ollut mikään paras vaihtoehto perää pitäjän rooliin.
Sillan ylityksestä selvittiin onneksi ihan kiitettävästi, vaikkakin muutamaa hevosta ylitys jännittikin hieman. Letka oli saapunut peltotielle, missä ensimmäisenä nostettiin rauhallisen tahtinen ravi. Hetken ravailtua edestä kävi käsky laukata ja letka teki niin kuin sanottiinkin. Laukannoston yhteydessä Vera huomasi tutun kirjavan ponitamman perän nousevan normaalia korkeammalle. Mira oli päästänyt pikkuisen ilopukin ja Ida kiljaissut pienesti sen seurauksena. Kiljahdus äkkiä vaihtui onneksi iloiseen nauruun ja muutama muukin ratsastaja liittyi nauramaan. Pellolla tuuli hieman, mikä sai osan ratsuista valppaiksi.
Peltolaukan jälkeen kaikki olivat onneksi selvinneet kyydissä (ja hengissä, vaikkakin vauhtia riitti) ja joukko oli pääsyt takaisin vihreälle reitille. Aika oli mennyt siivillä, kun ratsastajat olivat höpötelleet niitä näitä toistensa kanssa. Vera ei voinut olla muuta kuin iloinen, sillä kaikilla tuntui olevan mukavaa maaston ajan. Ennen laavua ehdittiin ottaa vielä yksi kunnollinen laukkapätkä ja hieman ravia.
Laavulle saavuttiin hyvin mielin. Hevoset pärskivät tyytyväisesti ja ratsastajat keskustelivat iloiseen ääneen toistensa kanssa. Vera laskeutui Xenan selästä ja meni pitelemään Macia sen ajaksi, kun Matti kaivoi repustaan voileipiä ja jakoi niitä halukkaille. Ryynelle olisi ilmeisesti kelvannut kanssa leipä, sillä se tunki turpansa Matin reppuun samalla kun Matti jakoi leipää Ilonalle ja Idalle. Vera kuuli jostain kauempaa, kun joku selitti tarinaa siitä, kun tämän hevonen veti aivan jäätävän pukin metsätien laukkapätkällä. Vera ei puheensorinan keskeltä erottanut, kuka puhui, mutta hymyili itsekseen ajatukselle. Evästauon jälkeen hevosilla oli mahdollisuus juoda vettä Korppijärven rannalta, ennen kun matka jatkui kohti uittorantaa.
Matka laavulta tallille sujui hyvin, vaikkakin hevosilla riitti vauhtia ja energiaa, jo taitetusta matkasta huolimatta. Halukkaat saivat myös hypätä pieniä maastoesteitä, jotka olivat reitin varrella. Tallille saapui väsynyt, mutta iloinen porukka, eikä Vera taaskaan voinut muuta kuin hymyillä ja kiitellä kaikkia paikalle saapuneita. Päivä oli ollut ihana ja Verakin oli nauranut niin paljon, että vatsaan oikein sattui. Tai vaihtoehtoisesti vatsalihakset saattoivat olla kovilla Xenan temppujen takia, mutta kuitenkin.
Kiitos kaikille osallistuneille ja toivottavasti tavataan taas!