17.3.2023Kello löi puoli kymmenen, kun Vera vetäisi tallikenkänsä jalkaan ja lähti tallustelemaan lumista kotitietään pitkin kohti tallia. Hänen mukanaan pihalle juoksivat perheen koirat Mako ja Suki, jotka temmelsivät keskenään koko matkan tallin pihaan. Pihalle saapuessaan koirat lähtivät hännät heiluen, nenät maassa nuuskien kohti uuden tallin ovea. Vera avasi oven koirille ja käveli itsekin sisälle, suuntana satulahuone. Matkalla tuttu ääni kaikui jostakin lähellä olevasta karsinasta ja pysäytti Veran:
”Katos, säki oot hereillä!”, Silja huikkasi hymyillen ja keskeytti karsinan siivoamisen hetkeksi.
”Ai moi! Ja joo, ai että teki hyvää nukkua pikkusen pitempään kuin yleensä”, Vera sanoi kääntyessään katsomaan sinihiuksista ystäväänsä kohden.
”Missäs Miia ja Viljo on, eiks nekin oo tekemässä aamutallia?” Vera jatkoi.
”Joo on. Miia meni siivoamaan ponitallin karsinoita ja Viljo jäi kuulemma korjaamaan Connorin ja Keken tarhan porttia. Connor vissiin onnistu tarhaan rynniessään rikkomaan sen portin saranan tai jotain”, Silja naurahti ja jatkoi lannan keräämistä kottikärryyn.
”Kiva, äiti tulee olemaan varmaan tosi iloinen”, Vera vastasi irvistäen ja lähti kävelemään kohti satulahuonetta.
Satulahuoneessa Vera suuntasi Mairen kaapille ja kaivoi sieltä tamman hivutussuojat, hoitoboksin, mustat suitset sekä mustan estesatulan, ja vei ne Mairen karsinan eteen valmiiksi. Tarhalle päästyään Vera kutsui punaruunikkoa tammaa nimeltä muutamaan kertaan. Maire käänsi päänsä äänen suuntaan ja lähti leppoisasti kävelemään nuorta naista kohti.
”No moi karvakasa, ootko valmiina lähtemään vähä hommiin?”, Vera puheli tammalle samalla laittaen sille riimun päähän. Maire sujahti tarhan portista nätisti Veran kanssa ja painoi turpansa naisen olkapäälle, tämän laittaessa porttia vielä kiinni. Mairen tarhakaveri, Manta kääntyi kannoillaan ja ravasi hirnuen tarhan portille, huomattuaan että Maire oli lähdössä pois. Maire ei suomenhevosen hirnuiluista ollut moksiskaan, vaan lähti kiltisti kävelemään Veran vierellä kohti tallia. Ei mennyt kauaa, kun Mantan hirnumiset loppuivat ja tamma ravasi takaisin kaverinsa Muusan vierelle rauhoittumaan.
Varustettuaan Mairen Vera talutti sen alakentälle ja kapusi selkään jakkaran avustuksella. Suuntana ei ollut tosin kenttä, vaan tänään lähdettiin maastoon. Mairen korvat singahtivat eteenpäin sen tajutessaan. Maastoilu onkin aivan tamman lempipuuhaa.
Matkaan lähdettiin parkkipaikan viereiseltä pieneltä metsätieltä, minkä päällä oli tampattu paksu lumikerros. Punaruskean tamman musta harja heilui sen kävellessä reipasta tahtia eteenpäin. Vera veti nautiskellen useaan kertaan oikein syvään henkeä ja kuunteli metsän ääniä, satulan narinan ja Mairen askelien äänten seasta. Puiden oksilta tipahteli isoja kasoja lumia, jotka eivät tosin tammaa häirinneet tai pelottaneet.
Käveltyään hyvän hetken Vera päätti pyytää tammalta hieman ravia. Pohja oli mitä loistavin ja tiet tiedetysti huolletut, joten niillä uskalsi huoletta mennä hieman reippaampaa tahtia. Maire teki työtä käskettynä ja nosti reippaan ravin heti, kun Veran pohkeet puristivat sen kylkiä.
”Voouu, ihan rauhassa vaan”, Vera puhui hiljaa ja pidätti tammaa hieman rauhallisempaan raviin. Maire kuunteli hienosti, ja pian ravasi jo kauniin rennosti pitkin lumisia metsäteitä.
Hetken päästä Vera pyysi tamman takaisin käyntiin ja taputti sen kaulaa. Maire pärskähti tyytyväisenä ja venytti kaulaansa pitkänä. Vera kuitenkin keräsi ohjat takaisin, sillä edessä oli pieni silta, mikä ylittäisi rauhallisesti virtaavan joen. Maire on ylittänyt joen aikaisemminkin tästä samasata kohdasta ongelmitta, joten Vera ei turhaan stressannut tamman reaktiota. Joki kuitenkin virtasi hieman kovempaa tähän aikaan vuodesta sulavien lumien takia, ja Vera huomasi, kuinka Maire jännittyi lähestyessään jokea. Vera puheli tammalle rauhalliseen sävyyn ja kehotti sitä astumaan sillalle. Hetken epäröityään tamman asteli sillalle reippain askelin ja ylitti sen miltei ravissa.
”Taitava tyttö, hyvä! Ei se ollutkaan niin paha, eiksiin?”, Vera kehui tammaa ja taputti sen kaulaa. Maire pärskähti taas tyytyväisenä ja rentoutui.
Käveltyään ja ravailtuaan taas hetken mutkittelevaa metsätietä pitkin ratsukko saapui pidemmälle ja tasaisemmalle suoralle. Maire tiesi, että tässä on joskus menty ennenkin reippaasti, sillä tamma alkoi kiihdyttämään tahtiaan. Vera jarrutti ja tiputti tamman takaisin käyntiin, jotta saataisiin laukannostoon kiva, rauhallinen aloitus. Hetken stepattuaan Maire rauhoittui hieman, jonka jälkeen se sai luvan nostaa laukan. Mairen laukka oli reipasta ja kevyttä. Vera istui tamman keinuvassa laukassa ja nautti, kun viileä ilmavirta viilensi tämän kasvoja. Maire pärski laukatessaan useaan otteeseen ja jatkoi tasaista laukkaa, kunnes Vera pyysi sen raviin ja siitä vielä käyntiin. Nainen antoi tammalle pitkät ohjat ja alkoi miettimään seuraavaa liikettään. Ratsukko oli laukannut joen läheisyydessä, ja jos he haluaisivat takaisin tallille kääntymättä ympäri, tulisi heidän ylittää toinen, hieman isompi silta, kuohuvan kosken yli.
Vera kuuli jo kaukaa, kuinka vesi pauhasi koskessa, vaeltaessaan alas kivikkoista joen pohjaa. Tähän aikaan vuodesta koski pauhasi kovaan ääneen, eikä Vera ollut varma, uskaltaisiko Maire ylittää siltaa. Maire oli sillalle tultaessa jäykkänä kuin mikäkin rautatanko ja se päästeli ääneen lohikäärmemäisiä puuskahduksia. Se lähestyi siltaa varoen, korvat samalla vispaten edes takaisin. Astuessaan ensimmäisen askeleen sillalle, se säpsähti ja otti muutaman askeleen pakkia. Vera istui hiljaa tamman selässä ja antoi sen rauhassa tutkailla siltaa. Yhtäkkiä Maire otti ison askeleen eteenpäin ja lähti kävelemään siltaa pitkin. Viimeisillä metreillä tamma rikkoi laukalle ja otti muutaman laukka-askeleen, kunnes Vera sai taas kerättyä ohjat käsiinsä ja rauhoitettua tamman. Nainen oli niin ylpeä pienestä tammasta ja rapsutti sen kaulaa hymyillen.
”Ootsä kyllä rohkea tyttö!” Vera sanoi samalla kaivaen taskustaan namin tammalle.
Maire käänsi päänsä sivulle ja kurkotti ratsastajansa tarjoamaa namia kohden. Se pärski tyytyväisenä samalla rouskutellen herkkuaan, ja parivaljakko otti suunnan kohti kotia, taas yhdestä kokemuksesta rikkaampina.